Kesäkuu 1860.
” Mennään naimisiin heti alkusyksystä. ” Johan Petter sanoi Anna Marialle.
He seisoivat sylikkäin Annan aitassa ja katselivat oviaukosta auringonlaskua.
” Kyllä Kalle- veljesi voi ottaa tämän talon ja isäsi kokonaan hoitoonsa. ” Johan Petter yritti saada Anna Marian vakuuttuneeksi siitä ettei tämän täytynyt hoitaa isänsä asioita loputtomiin.
” Ei Kalle halua hoitaa isää. Eikä isä pärjää yksinäänkään. ” Anna Maria sanoi onnettomana.
Anna halasi tiukemmin Johan Petteriä. Hän ei halunnut enää olla tästä erossa.
” Kyllä isäsi pärjää. ” Johan Petter vastasi , ” Kallen pitää palkata hänelle hoitaja. Voitaisiin heti aamulla ilmoittaa naimisiinmenostamme isällesi ja Kallelle. ”
Anna Maria hymyili. Hänellä oli maailman ihanin mies.
” Ei käy! ” Gustaf Fougdilainen huusi raivoissaan.
” Anna ei ikimaailmassa mene naimisiin Småländerin kanssa! ” Gustafin kasvot olivat tulipunaiset ja hän tärisi kuin horkassa.
Anna pelkäsi tämän saavan sydänkohtauksen ja kuolevan siihen paikkaan.
” Älkää olko noin jääräpäinen. ” Johan Petter puhui rauhallisella äänellä, ” Tiedätte kyllä että olemme seurustelleet Annan kanssa jo pitkään ja nyt olisi aika ostaa kihlat. ”
Gustaf katsoi pitkään vuoroin Annaa ja vuoroin Johan Petteriä. Hänen ilmeensä synkistyi entisestään.
Hänen olisi pakko paljastaa salaisuus. Samalla hän menettäisi tyttärensä.
Gustafin sydänalaa kouraisi kun hän tajusi asian.
Mutta hänen oli estettävä nuorten avioliitto. Hinnalla millä hyvänsä.
” Annan esi-äiti on samalla sinun, Johan Petter, esi- äitisi. ” Gustaf puhui hitaasti ja selkeästi, ” Te olette sukua keskenänne! Ja lisäksi Anna on avioton tyttäreni. Hänen äitinsä oli piikana talossamme. Eikä kukaan talollinen halua vaimokseen piian tytärtä.”
Gustaf ei katsonut Annaan. Johan Petter tuijotti hämmentyneesti Gustafia.
Gustaf vajosi istumaan lähimpään tuoliin ja oli aivan harmaa kasvoiltaan.
Huoneessa oli täysin hiljaista.
Anna Maria juoksi ulos nyyhkyttäen.
Kuinka hänen isänsä saattoi olla näin julma?
Anna istui kaivon kannelle ja yritti ymmärtää kuulemaansa.
Hänen äitinsä oli ollut piika! Hän oli vain piian tytär.
Eikä Johan Petter varmana halunnut piian tytärtä vaimokseen.
Isä oli pilannut kaiken!
Anna purskahti uudestaan itkuun.
” Sinä olet kyllä läpeensä paha ihminen !” Johan Petter karjaisi Gustafille ensijärkytyksestä toivuttuaan,
” Pettymykseksesi minun on sanottava että minä ottaisin Anna Marian emännäkseni vaikka hän olisi pyykkimuijan tytär.”
Sen sanottuaan Johan Petter harppoi ulos talosta ja juoksi kaivolle Annan luokse.
Anna yritti lähteä karkuun mutta Johan Petter tarttui tätä lujasti hartioista ja suuteli omistavasti.
” Minä haluan sinut ! Äidilläsi ei ole mitään väliä.”
Anna henkäisi onnellisena. Johan Petter rakasti häntä yhä.
