Tarina jatkuu….

Tässä kohtaa joudun väliaikaisesti hyvästelemään teidät tarinan seuraajat ja toivottamaan teidät tervetulleiksi seuraamme taas myöhemmin.

 

Miksi niin moni tuli  petetyiksi?

Saiko Matilda ja Matias toisensa?

Joutuiko Matilda Fougdilaisen emännäksi?

Mitä tapahtui Juholle ja Matildalle?

Miksi ja minne Petteri katosi?

Miten Småländerin ja Fougdilaisen sukujen kohtalot lopulta kietoituivatkaan toisiinsa?

 

Tarinan jatko julkaistaan kirjana….

 

 

 

 

Toukokuu 1861.

Talvi oli ollut kova ja kylmä.

Lunta oli vähän mutta pakkasta sitäkin enemmän.

Polttopuita oli kuitenkin osattu varata riittävästi joten sisällä pirtissä ei kylmästä tarvinnut kärsiä.

Anna ja Johan Petter hoitivat kummankin tilan töitä ja olivat onnellisia.

Annan isä, Gustaf, oli mennyt paljon huonompaan kuntoon ja makasi suurimman osan ajasta paksujen vällyjen alla.

Kalle-veli asui yhä omaa torppaansa vähän matkan päässä talosta. Hän oli mennyt Tammikuussa kihloihin Sofia Hätisen kanssa. Sofia ei ymmärtänyt Annan emännöintiä Fougdilaisessa ja odotti kovasti pääsevänsä heti häiden jälkeen muuttamaan komeaan päärakennukseen. Gustafin hän halusi sitä ennen lähtevän vaikka vaivaistaloon, Sofia ei missään nimessä halunnut tätä hoitaa.

Småländerin Agneta ja Petter- isä olivat tyytyväisiä nuorenparin työintoon. Heidän ei enää tarvinnut itse rehkiä niin paljoa ja tilan työt hoituivat hyvin ajallaan. Isä- Petter oli hitusen paremmassa kunnossakin ja tunsi useimmiten itsensä hyvin onnelliseksi. Ainoastaan Johan Petterin Pehr-veljen käyttäytyminen huoletti häntä toden teolla. Hän rukoili usein Jumalaa pitämään Pehrin kuohuvan luonnon kurissa. Mutta ymmärsi kyllä hyvin ettei Jumalakaan ihan kaikkeen pystynyt.

Pehr Småländer oli viettänyt lähes koko talven Helsingissä. Omien sanojensa mukaan hän opiskeli taloustieteitä, mutta muut ajattelivat hänen aikansa kuluvan lähinnä ilonpitoon. Pehr oli holtiton ja suurentelevainen, hänellä oli useita naisystäviä ja hän istui ystävineen ravintoloissa lähes joka ilta. Tilalla hän kävi vain silloin tällöin hakemassa rahaa. Muuten hän ei ollut kiinnostunut tilanpidosta ollenkaan. Leikkiköön Johan Petter- veli isäntää mielin määrin, Pehr ajatteli ivallisesti , itse hän leikkisi mielellään Annan kanssa.

 

 

Toukokuu 1721.

Talvi oli lauha ja vähäluminen.

Oli paljon kauniita aurinkoisia päiviä ja lumipeite alkoi huveta jo varhain keväällä.

Metsäneläimillä oli yllin kyllin ravintoa koko talven ajan ja muuttolinnut palasivat jo huhtikuun alussa.

Vanhat ja viisaat sanoivat että tällainen luonnonoikku oli merkki jostakin pahasta ja tekivät varmuuden vuoksi useita ristinmerkkejä peräkkäin joka välissä.

Suurin osa oli kuitenkin tyytyväisiä kun talvi oli kerrankin helppo.

Matilda ja Matias olivat eläneet talven melko avoimesti kihlaparin lailla, vaikka eivät sitä kirjaimellisesti olleetkaan.

He eivät välittäneet Matildan isän tai Fougdilaisen isännän valituksista tai kyläläisten kyräilyistä.

He itse tiesivät kuuluvansa toisillensa ja se riitti heille.

Matias autteli myös Småländerin tilan töissä aina kun Fougdilaisen töiltä ennätti. Eikä Pehr-Larsilla ollut mitään ylimääräistä käsiparia vastaan. Carl Fougdilainen yritti aina välillä muistuttaa Matiakselle kenen renki hän oikeastaan oli, mutta kukaan ei ollut enää pitkään aikaan häntä kuunnellut ja lopulta hän ei enää viitsinyt edes yrittää.

Tosin eräänä Huhtikuun lopun päivänä Carl oli tavallista vähemmän humalassa ja hän päätti etsiä Matildan käsiinsä.

Matilda oli juuri rannassa hakemassa vettä saunalle eikä kuullut Carlin tuloa.

Carl tarttui Matildaa hiuksista ja painoi tämän lumeen.

Matilda kihisi raivosta ja hujautti Carlia kasvoihin niin lujaa kuin vain jaksoi, mutta Carl osasi varautua lyöntiin eikä päästänyt Matildasta irti.

” Minä kesytän sinut itselleni.” Carl kuiskasi ilkeästi, ” Edes kallisarvoinen Matiaksesi ei voi sinua auttaa. Kun minä otan sinut ei hän enää sinua sen jälkeen edes halua.”

Sitten hän päästi Matildan irti ja poistui nopeasti paikalta.

Matilda oli niin vihainen että olisi juossut Carlin perään jollei Senja-piika olisi juuri silloin tullut häntä auttamaan veden nostamisessa.

” Mitä on tapahtunut? ” Senja kysyi hädissään.

” Carl väijyi minua taas. ” Matilda sanoi hengästyneenä, ” Voit olla varma että minä sen vielä jonakin päivänä tapan! ”

Senja teki kiireesti useita ristinmerkkejä ja sanoi kauhistuneena, ” Sus siunakkoon! Ei noin voi sanoa! ”

Matilda käski Senjaa unohtamaan tapauksen ja vannoi olevansa ihan kunnossa.

Senja ei kuitenkaan ollut tästä ihan varma ja pälyili vähän väliä Matildaa.

Matilda kirosi mielessään naapurin alimpaan helvettiin, mutta pakotti itsensä hymyilemään ja juttelemaan normaalisti.

Ja pitkään päivät seurasivatkin taas toisiaan rauhallisina.

Aurinko paistoi ja linnut lauloivat.

 

Syyskuu 1955.

Oli lämmin ja kaunis syyskuun päivä.

Puissa ei näkynyt vielä yhtään punaista väriä ja ruohokin vihersi kuin kesällä.

Juho ja Matilda soutelivat järvellä.

Heillä oli hyvin ansaittu vapaapäivä. Ei ollut kiirettä edes navettaan.

” Oletko saanut selvitettyä yhtään enempää Gustafin ja Petterin seikkailusta? ” Juho kysyi Matildalta ja souti rivakoin vedoin kohti Hietasaarta.

” Olen lukenut läpi kaikki meillä olevat paperit mutta mitään siihen liittyvää en ole löytänyt. ” Matilda uitti sormiaan lämpimässä vedessä.

” Äiti suostui kertomaan vähän lisää mummulta kuulemiaan asioita. ” Juho paljasti ja näytti jotenkin salaperäiseltä, ” Jos tarina on totta niin se voi kyllä muuttaa sinun suhtautumistasi minuun.”

Matilda katsoi hämmästyneenä Juhoa, ” Mikään ei voi muuttaa ajatuksiani sinusta hölmö. Mutta kerro ihmeessä nopeasti mitä tiedät. ”

” Älähän hätäile.” Juho naurahti, ” Ensin soudetaan saareen ja sitten minä haluan vähän kertomispalkkiota etukäteen sillä myöhemmin sinä et enää ehkä haluakaan minua. ”

Matilda laski vähän mekkonsa olkaimia ja nosti helmaa ylemmäs niin että reidet näkyivät, ” Riittääkö tämä vai haluatko jotain enemmän? ” Hän sanoi nauraen ja nosti helmaa vielä ylemmäs. Sitten hän vakavoitui ja tivasi Juhoa kertomaan tietonsa heti.

” Hyvä on. ” Juhokin sanoi totisena ja jätti veneen ajalehtimaan järvenselälle. ” Mummo Adalmiinan äiti oli kertonut että Gustaf oli äkkipikainen luonteeltaan ja hänellä oli aina ollut jotain kärhämää Småländerin poikien kanssa ja kai jo hänenkin isällään ja niin edespäin. Perimätietona on kulkenut että joskus 1700-luvun loppupuolella olisi eräs Matilda Småländer joutunut vaimoksi Fougdilaiselle vastoin tahtoaan ja tästä liitosta syntynyt poika olisi vihannut Småländereitä elämänsä loppuun asti kiihkeästi ja sitten siirtänyt sen vihan pojilleen ja tämä taas omille pojilleen.”

Juho katsoi Matildaa tiukasti silmiin eikä hymyillyt yhtään. Matildaa puistatti. Hän vaistosi ettei  tarinan loppuosa olisi miellyttävää kuultavaa. Hän katsoi Juhoa odottavasti.

” Myöhemmin tämä sama Matilda oli avioitunut oikean rakkaansa eli jonkun Fougdilaisen työmiehen kanssa ja saanut ainakin kaksi poikaa ja nämä pojat vihasivat velipuoltaan sokeasti. Jostakin syystä mitään vakavampaa ei kuitenkaan tapahtunut ennen kuin Gustaf Fougdilainen vuoden 1840 paikkeilla juovuspäissään tappoi yhden Småländerin suvun jäsenistä . Tämä asia nähtävästi sovittiin niin että sekä Gustaf että Småländerin tilan nuorempi poika perheineen joutuivat lähtemään muualle ja jättämään kummankin tilan vanhemman Småländerin veljen haltuun. Sen enempää ei mummonikaan kuulemma tiennyt.” Juho lopetti kertomuksensa ja katsoi tiiviisti Matildaan.

Matilda sulatteli kuulemaansa ja sanoi sitten hitaasti, ” Eli me siis olemme olleet sukua toisillemme jo Annan ja Johan Petterin liittoa aikaisemminkin. Ja sukumme ovat aina vihanneet toisiaan. ”

” Eivät selvästikään aina. ” Juho sanoi ja virnisti, ” Anna ja Johan Petter selvästikin rakastivat toisiaan paljon. Ihan niin kuin mekin.”

” Juho! ” Matilda sanoi moittivasti, ” Ole nyt kunnolla. Meidän on pian hankittava lisää tietoa sukujemme välisistä asioista. ”

” Yritetään. Mutta nyt mennään syömään ja uimaan ja ehkä tekemään vähän muutakin Hietasaareen. ” Juho juoksutti sormiaan ylöspäin Matildan reidellä. Tämä läpsäytti Juhon sormia ja näytti vihaiselta. Juho pelkäsi hetken  aikaa koko retken menneen pilalle ja pohti jo veneen kääntämistä takaisin.

” Höpsö. ” Matilda puhkesi nauruun, ” Luulitko tosiaan että välittäisin esi-isiemme välisistä riidoista ja antaisin niiden pilata meidän lomapäivämme? ”

Nauraen he soutivat Hietasaaren rantaan, riisuivat nopeasti vaatteet päältään ja käpertyivät sylikkäin hiekalle heittämänsä viltin päälle.

Aurinko paistoi kuumasti ja taivas oli kirkkaan sininen.

Vesi liplatti hiljaa ja säesti nuorten rakkautta.

 

Syyskuu 1860.

Fougdilaisen suuri pirtti oli koristeltu sadoin kukkasin.

Valtavia ruusukimppuja oli ulkonakin pihatien molemmin puolin.

Talo hohti uudessa maalissa ja piha oli moitteettomassa kunnossa.

Matilda pyörähteli  kauniissa puvussaan eteisessä.

Puku oli vaaleansininen ja päässään hänellä oli seppele vaaleanpunaisista ruusuista.

Tavallisesti morsiamet pukeutuivat mustaan, mutta Matilda ei halunnut onnenpäivänään olla synkkä.

Puhukoot muut mitä halusivat, hän ajatteli ja tanssahteli iloisesti ulos pihalle.

 

 

Johan Petter ei ollut uskoa silmiään kun näki kauniin keijukaisen tanssivan Fougdilaisen pihalla.

Tuoko oli hänen Annansa? Johan Petter purskahti nauruun, eipä Annalta muuta olisi voinut odottaakaan.

Hän juoksi Annan luo ja suuteli tätä pitkään.

Pahastelkoot muut Annan pukua jos halusivat, mutta hän oli ylpeä omasta keijukaismorsiamestaan.

Hän oli pakahtua onnesta.

 

 

Kirkossa oli paljon väkeä ja vielä enemmän ihmisiä tuli juhlakahveille Fougdilaiseen.

Kaikki halusivat nähdä suuren talon häät.

Kukkien paljoutta ihmeteltiin ja Annan pukua hämmästeltiin.

Tarjottavat saivat suurimmatkin pahan puhujat heltymään ja pian kehuttiin kilvan upeita kaakkuja ja maistuvia paakkelsseja.

Gustaf kulki ympäriinsä ylpeänä ja kopeana isäntänä ja oli humalassakin vain ihan hitusen.

Småländerin Agneta ja Petter Pehrinpoika olivat pukeutuneet parhaimpiinsa ja nauttivat täysin siemauksin juhlatunnelmasta.

Ainoastaan Pehr-veli katseli juhlajoukkoa inhosta kiiluvin silmin. Tämän minä vielä kostan, hän ajatteli ja tunsi silkkaa himoa katsoessaan keijukaismaista Annaa.

Kukaan ei kiinnittänyt vihaa puhkuvaan Pehriin mitään huomiota.

Juhlaväki oli onnesta ja paljosta ruuasta sekaisin.

 

 

 

Syyskuu 1720.

Loppukesä oli kiireinen.

Säät olivat hyviä ja syystyöt saataisiin valmiiksi hyvissä ajoin ennen lumen tuloa.

Matias pyyhki hikeä otsaltaan ja katsoi talon suuntaan.

Carl-isäntä näkyi hoippuvan pihalla ja karjui jollekin pikkupiioista.

Isäntä oli nykyään  aamusta alkaen humalassa ja karjui jatkuvasti jollekin.

Matias ajatteli itsekseen sen johtuvan siitä ettei hänen Matildansa suostunut isännälle vaimoksi.

Tänään menen juttelemaan asiasta Matildan isän kanssa, Matias päätti ja jatkoi kyntämistä.

 

 

” Ei ikinä! ” Pehr- Lars Småländer huudahti, ” Minä olen luvannut Matildan Fougdilaisen emännäksi.”

” Kai sinun täytyy kysyä mitä mieltä Matilda on asiasta? ” Matias yritti puhua rauhallisella äänellä.

” Olen keskustellut asiasta Matildan kanssa ja hän on kanssani samaa mieltä.” Pehr-Lars mutisi mutta väänteli samalla hermostuneesti käsiään.

Matilda ei ollut kanssani samaa mieltä, hän ajatteli harmissaan, mutta kyllä minä saan sen tytön vielä ymmärtämään mikä on hänelle parhaaksi.

” En usko sinua.” Matias sanoi totisena, ” Me olemme tapailleet Matildan kanssa usein ja tiedän että hän haluaa minulle emännäksi.”

” Sinä olet vain renki. ” Pehr-Lars sanoi pistävästi, ” Matilda on suuren talon tytär ja perijä. Ei hän voi avioitua rengin kanssa.”

” Minä olen hyvä työmies ja viljelijä. Sinä kyllä tiedät sen. ” Matias alkoi hermostua, ” Minä pystyisin hyvin yhdessä Matildan kanssa hoitamaan tätä tilaa. ”

Pehr-Lars tiesi Matiaksen puhuvan totta. Matias oli erittäin hyvä työmies, mutta hän halusi ainoalle lapselleen enemmän. Tavallaan Pehr-Lars oli surullinen Matiaksen puolesta sillä hän piti tästä kovasti. Tavallaan hän oli surullinen myös Matildan puolesta sillä hän tiesi tyttärensä rakastavan Matiasta. Mutta asia on jo sovittu Carlin kanssa. Pehr- Lars kokosi itsensä ja sanoi viimeisen sanansa tähän asiaan,

” Tästä ei keskustella enempää. Matilda menee Fougdilaisen emännäksi. ”

Matias ryntäsi ulos talosta ja löi ulko-oven kiinni niin että ikkunalasit helisivät.

Sitten meidän pitää karata, hän päätti raivoissaan ja lähti etsimään Matildaa.

 

 

Matilda puhkesi itkuun kuultuaan isänsä jyrkästä päätöksestä.

” Älä nyt suotta itke. ” Matias yritti rauhoitella Matildaa ja silitti hellästi tämän hiuksia.

” Minä rupean katselemaan meille omaa torppaa jostakin lähitalosta ja varmasti ihan pian saamme olla yhdessä kaiken aikaa.”

Matilda tiesi että Matias oli haluttu työmies. Hän löytäisi heille oman torpan nopeastikin, mutta mieluiten hän olisi ollut Matiaksen kanssa oman kotitilansa isäntinä. Tuntui surulliselta joutua muuttamaan isän jääräpäisyyden takia muualle.

” Löydäkin meille oma koti sitten nopeasti. ” Matilda sanoi vaimeasti ja suuri suru korvensi hänen rintaansa.

Kyllä elämä sitten olikin julmaa ja epäoikeudenmukaista, hän ajatteli ja nieleskeli kurkkuun kohonnutta palaa.

 

 

Elokuu 1955.

” En minä muista kuulleeni koskaan mistään huijaamisista.” Katariina sanoi miettivästi.

” Eikä isäsi ole  sellaisesta ikinä puhunut. Muistatko vielä mitä niissä papereissa sanottiin? ”

” Ne oli aika epäselviä ja vanhaa tekstiä, joten niitä oli hankala lukea. ” Matilda yritti muistella eilen näkemiään papereita, ” Niissä luki että vuonna 1840 Petter Pehrinpoika Småländer ja Gustaf Fougdilainen olisivat jostakin syystä yhdessä lähteneet ostamaan tiloja Oulun seudulta, mutta olivatkin saaneet ostettua vain torpat. Mitään syytä niissä ei lukenut. ”

” Kuka ne paperit on hankkinut tai löytänyt ? ” Katariina pohti, ” Nähtävästi Sofia tietäisi asiasta enemmänkin muttei halua kertoa. ”

” Miksi Sofia on sitä mieltä että noin vanha asia jotenkin voisi estää Juhon ja minun yhdessäolon? ” Matilda sanoi harmistuneena.

Katariina katsoi tytärtään säälien, ei tällaista vastoinkäymistä enää olisi tarvittu. Heillä oli ihan tarpeeksi vaikeaa muutenkin.

Menen tänään juttelemaan papereista Sofian kanssa, hän päätti. Pistän sen ihmisen vaikka köysiin, jollei se muuten suostu asiasta keskustelemaan.

” Ole huoleti. ” Hän sanoi Matildalle, ” Minä selvitän mitä Sofia oikein tarkoitti. ”

Matilda hymyili kiitollisena äidilleen.

 

 

 

Voutilaisen pihapiiri oli siisti ja joka paikassa oli vaaleanpunaisia kukkia.

Ne sopivat hyvin rakennusten valkoiseen väriin.

Katariina oli vähän kateellinen. Voutilaisessa oli aina ollut kaikki hyvin.

Katariina koputti ovelle mutta kukaan ei tullut avaamaan.

Hän tiesi Sofian olevan kotona. Tämä ei vaan halua tavata minua, hän ajatteli ja päätti mennä sisään kutsumatta.

Porstua oli putipuhdas, missään ei näkynyt hiekanjyvääkään.

Katariina kurkisti keittiöön.

Sielläkin kaikki oli siistiä ja kaunista.

Näytti siltä kuin kukaan ei olisi siellä ikinä ruokaa laittanutkaan, Katariina huomasi ajattelevansa.

 

” Mitä sinä täällä teet? ” Kopea Sofia tivasi säikähtäneeltä Katariinalta.

” Koputin kyllä. ” Katariina sai soperrettua ja inhosi itseään kun arkaili tällä tavalla naapurin emännän edessä.

” Jollei tulla avaamaan niin ei ehkä haluta tavata tulijaa. ” Sofia sanoi kylmästi.

” Tulin puhumaan syytöksistä jotka eilen esitit Matildalle. ” Katariina tavoitteli ääneensä yhtä kylmää sävyä.

” Ei niissä ole mitään puhumista. Paperit ovat oikeita. ” Sofia ei katsonut enää Katariinaan, ” Arvasinkin ettei huijari esi-isänne ole kertonut petoksistaan ikinä eteenpäin. Minun olisi pitänyt puhua asiasta jo aikapäiviä sitten mutta Kustaa halusi säilyttää naapurisovun. ”

Tämän sanottuaan Sofia haki paperit lipaston laatikosta ja läjäytti ne Katariinan eteen pöydälle.

” Lue itse ! ” Hän tiuskaisi, ” Etpähän sitten voi syyttää minua asioiden keksimisestä. ”

Katariina luki tarkkaan jokaisen paperin. Ne näyttivät ihan aidoilta, oli allekirjoitukset ja päiväykset.

” Eihän näissä sanota missään että Petter Pehrinpoika olisi mitenkään huijannut Gustafia. ” Katariina sanoi epäuskoisena, ” Oletko sinä ikinä edes lukenut näitä papereita? ”

Sofia näytti aidosti hölmistyneeltä ja mutisi hiljaa, ” Olen minä niitä silmäillyt.  Kustaan äiti Adalmiina selitti mitä niissä luki ja hänelle asiasta oli kertonut Kustaan isoäiti. ” Sofia suoristautui ja itseluottamus palasi hänen ääneensä, ” Perimätietona on suvussa aina kulkenut tieto Petter Pehrinpojan huijauksesta. ”

” Sitten perimätietonne on aika väärää. ” Katariina vastasi tutkien yhä tarkasti papereita, ” Näissä lukee aika selvästi että Gustaf Fougdilainen tappoi humalapäissään jonkun ja lähti sen takia Petterin matkaan etsimään uutta elämää muualta. ”

Sofia tuijotti Katariinaa suu apposen avoinna. ” Ei niissä niin sanota! ” Hän sai sanottua, ” Niissä sanotaan että Petter ryyppäsi liikaa ja tuhlasi kummankin talonostorahat korttipelissä ! ”

” Sellaisesta näissä ei kyllä lue mitään. ” Katariina sanoi tiukasti, ” Voi herranjestas Sofia! Olisit lukenut paperit ennen kuin alat syyttämään ketään huijaamisesta! ”

” Mene pois täältä !” Sofia karjui Katariinalle menettäen täysin itsehillintänsä.

” Menen kyllä. ” Katariina vastasi rauhallisesti, ” Mutta tämä asia käsitellään vielä loppuun asti. ”

Katariina jätti Sofian tärisemään kamariin ja käveli nopeasti ulos pihalle. Siellä hän nojasi portaiden kaiteeseen ja yritti rauhoittua.

Harmillista ettei tämä asia tullut korjatuksi jo paljon aikaisemmin, hän mietti apeana. Olisi vältytty monelta turhalta mielipahalta.

Sitten hän ryhdistäytyi ja lähti kertomaan uutisia Matildalle.

Elokuu 1860.

Anna Maria kalusti keltaisen kammarin heille sopivaksi vaikka häitäkään ei oltu vielä tanssittu.

Periaatteessa he olisivat voineet asua yhdessä ilman papin aamentakin sillä kaikki tiesivät heidän kuuluvan toisilleen, mutta Anna Maria halusi yhdessäolon olevan virallista. Johan Petterille asialla ei tuntunut olevan sen kummempaa merkitystä ja päivisin he olivatkin kuin mikä tahansa aviopari..

Öitä he eivät kuitenkaan tohtineet yhdessä nukkua. Vielä oli  odotettava.

Anna Maria autteli aina tarvittaessa Johan Petterin kotona ja hoiti yksinään Fougdilaisen talouden. Tekemistä oli yllin kyllin.

Johan Petter taas auttoi Kallea Fougdilaisen tilan töissä ja hoiti Småländerin tilan työt lähes yksinään, sillä Pehr-veli oli mieluummin kaupungilla keskustelemassa muiden kirjaviisaiden kanssa. Pehr oli käynyt koulua paljon enemmän kuin Petter eikä ollut lainkaan kiinnostunut maataloudesta. Annan mielestä oli väärin että veljesten kotitila menisi silti Pehrille eikä sitä hoitavalle Petterille. Petteriä asia ei huolettanut.

Annan isä, Gustaf, oli huonossa kunnossa. Hänellä oli paljon ihmeellisiä harhakuvitelmia, hän oli rauhaton ja äkkipikainen.

Aina välillä Gustafin silmiin syttyi valo ja hän kutsui Annaa hellästi omaksi enkelikseen ja silloin Annan sydämenkin täytti taas hellyys isäänsä kohtaan . Näitä hetkiä oli kuitenkin aina vaan harvemmin.

Anna kurkisti isänsä huoneeseen. Gustaf nukkui sikeästi joten Anna päätti käväistä nopeasti rannalla.

 

 

Anna uitti varpaitaan vedessä ja nautti hiljaisuudesta.

Hän oli niin uppoutunut omiin ajatuksiinsa ettei kuullut askeleita takaansa.

Yht`äkkiä joku tarttuu häntä harteista ja kaataa selälleen laiturille.

Anna kiljaisee säikähdyksestä.

Petterin veli Pehr nauraa ja sanoo ilkeästi, ” Minäpä taidan koittaa minkälaisen emännän veljeni aikoo ottaa.”

Pehr nostaa Annan helmoja ja yrittää ujuttaa kättään ylöspäin.

Anna rimpuilee ja puraisee Pehriä käteen.

” Saatanan nainen! ” Pehr ärjäisee ja tarttuu Annaa hiuksista.

Anna kiljuu apua.

Pehr yrittää repiä Annan hameita pois tieltä mutta Anna on ruumiillista työtä paljon tehneenä Pehriä voimakkaampi ja pinnistelee irti.

Hän puristaa kätensä tiukasti nyrkkiin ja iskee Pehriä suoraan silmään.

Pehr ulahtaa ja hieroo silmäänsä.

Anna juoksee kiireesti pois laiturilta ja ryntää samantien sisään taloon ja lukitsee ulko-oven.

Sitten hän nojaa hengästyneenä seinään ja tärisee järkytyksestä.

 

Elokuu 1720.

” Matilda! ” Pehr-Lars Småländer huusi navetan nurkalla.

Mihin ihmeeseen se tyttö on taas kadonnut, hän ajatteli harmistuneesti. Koskaan se ei ole siellä missä naisen kuuluisi olla.

Toisaalta Pehr-Lars oli tyttärestään erittäin ylpeä sillä Matilda hallitsi maatyöt siinä kuin kuka tahansa mieskin ja saattoipa olla niissä montaa miestä parempikin. Birgitta yritti aina mäkättää siitä ettei Matildaa kiinnostanut lainkaan naisten perinteiset työt, mutta Pehr-Lars sanoi aina vaimolleen että enemmän heille oli hyötyä maatöitä taitavasta tyttärestä. Se sai Birgitankin hiljaiseksi.

” Mitä nyt? ” Matilda tuli ulos tallista pudistaen heiniä hiuksistaan.

” Lähdetkö viemään jyväkuorman myllylle? ” Pehr-Lars kysyi muina miehinä vaikka tiesi vallan hyvin jo etukäteen mitä Matilda vastaisi.

” Tottakai! ” Matilda riemastui. Hänestä oli mukavaa päästä pois kotipiiristä ja keskustella maatöistä muiden myllyllä kävijöiden kanssa.

Alkuun monet olivat naureskelleet Matildan maatyöinnolle ja pilkanneet Pehr-Larsia kun tämä antoi tyttärensä tehdä miesten töitä, mutta vähitellen kyläläiset tottuivat asiaan eikä Matildaan kiinnitetty enää sen kummempaa huomiota. Muualta tulleet saattoivat ihmetellä vaaleahiuksista tyttöä joka tottuneen näköisesti ajoi kärryillä myllyn eteen mutta koska kukaan muu ei asiaan reagoinut eivät hekään sitä kauempaa pohtineet.

 

Matias odotti Matildaa sillan kupeessa.

Matilda hyppäsi alas kärryiltä ja juoksi Matiaksen kaulaan.

” Voi kuinka minulla onkaan ollut jo sinua ikävä.” Matias sanoi hiljaa ja suuteli Matildaa.

” Pidä minusta lujaa kiinni. ” Matilda pyysi.

He seisoivat pitkään sylikkäin.

Matias silitti Matildan kullanhohtoisia hiuksia.

Matilda katsoi Matiasta tiukasti silmiin ja hymyili.

” Lupaathan mennä kanssani pian naimisiin? ”

” Heti kun saamme isältäsi luvan.” Matias vannoi.

 

Matildan tamma alkoi hirnua rauhattomasti.

Se halusi jatkaa jo matkaa. Se tiesi että työt olivat vielä kesken.

Matilda naurahti ja silitti tamman vaaleaa harjaa.

” Kai meidän on jatkettava matkaa? ” Hän sanoi Matiakselle haluttomasti.

” Nähdään tässä taas huomenna.” Matias sanoi ja suuteli Matildaa pitkään.

” Yritän päästä livahtamaan samaan aikaan.” Matilda huudahti ja kiipesi kärryille.

Matias katseli Matildan perään ja päätti että ylihuomenna hänen pitäisi käydä puhumassa Pehr-Larsin kanssa.

 

Elokuu 1955.

” Matilda! ” Katariina Johanna huuteli navetalta. ” Kuivaa heinää pitäisi hakea lisää.”

Vähitellen Katariina ja Matilda olivat tottuneet hoitamaan tilaa keskenään mutta aina välillä he odottivat Petterin ajavan traktorilla pihaan ja jatkavan töitä kuin ei olisi poissa ollutkaan. Petteristä ei kuitenkaan ollut kuulunut mitään.

” Traktori ei taaskaan lähde käyntiin. ” Matilda puuskahti kiukuissaan, ” Sitä on korjattu jo niin useaan kertaan ettei enää taida kannattaa. Meidän on pakko ostaa uusi. ”

” Ei meillä ole siihen rahaa. ” Katariina vastasi , ” Täytyy yrittää yhä korjata tuota. Tai sitten pyytää Juhoa auttamaan omalla traktorillaan.”

Juho Voutilainen oli naapuritalon nuori isäntä jonka kanssa Matilda seurusteli enemmän tai vähemmän tosissaan. Juho oli auttanut heitä Petterin katoamisen jälkeen useasti. Ilman Juhoa he eivät olisi selvinneet mutta Matildaa hävetti pyytää jatkuvasti apua. Olihan Juholla omankin tilansa työt tehtävänä.

” Ei Juhoa voi koko ajan vaivata meidän töillämme. Kohtahan hänellä jää omat työnsä tekemättä. ” Matilda toppuutteli.

” Ei voikaan. Mutta jos sinä ja Juho olisitte edes kihloissa, voitaisiin tilat yhdistää ja tehdä kaikki työt yhdessä. ” Katariina marmatti.

” Äiti! ” Matilda moitti, ” Nyt sinä menet taas asioiden edelle.”

Hän ja Juho olivat keskustelleet asiasta useaan kertaan, mutta ongelmakohtia oli liikaa. Juhon äiti, Sofia Voutilainen, ei jostakin syystä pitänyt Matildasta ja yritti saada Juhoa kiinnostumaan toisista tytöistä. Matildaa Sofia ei halunnut edes tavata.

Katariina sanoi että Sofia on aina ollut kopea . Juhon isä, Kustaa, oli ollut aina mukava ja avulias naapuri, mutta Kustaan kuoltua Sofiasta oli tullut vieläkin kopeampi. Matilda ihmetteli Sofian käytöstä. Omituinen ihminen, hän ajatteli, ei uskoisi että hän on Juhon äiti.

 

 

 

Myöhemmin Matilda ja Juho olivat Voutilaisen pirtissä ja puhuivat yhteen ääneen Sofialle. Tämä ei kuitenkaan halunnut keskustella asiasta vaan pyysi Matildaa poistumaan.

” Sinulla ei ole tänne mitään asiaa. ” Sofia sanoi jyrkästi Matildalle, ” Voutilaiseen ei kaivata pettureiden lapsia.”

” Mitä sinä äiti höpiset? ” Juho ihmetteli äitinsä käytöstä.

” Tarkoitan sitä mitä sanon. ” Sofia sanoi järkähtämättömästi, ” Sinun isoisääsi Småländerin väki huijasi niin että meiltä meni hieno ja suuri tila Tuusniemellä ja jouduimme aloittamaan kaiken alusta. ” Sen sanottuaan Sofia otti lipaston laatikosta papereita ja levitti ne pöydälle.

” Minun olisi pitänyt ottaa tämä puheeksi jo aiemmin mutta Kustaa ei halunnut. ” Sofia ei selittänyt sen tarkemmin vaan käski nuoria lukemaan paperit.

Matilda ja Juho lukivat kaikki läpi mutta he eivät vieläkään ymmärtäneet mitä Sofia tarkoitti. Papereissa sanottiin että Juhon isoisoisä olisi jostakin syystä lähtenyt yhdessä Petter Pehrinpoika Småländerin kanssa uudelle paikkakunnalle ja hylännyt suuren tilansa Tuusniemellä. Papereissa luki että jostakin syystä he eivät olleet saaneet ostettua haluamiaan tiloja vaan olivat joutuneet tyytymään torppiin ja torpparin työhön.

Matilda katsoi Juhoa kauhuissaan. Hänen isoisoisänsäkö olisi ollut huijari?

Juho lohdutti Matildaa ja sanoi että asiasta olisi saatava enemmän tietoa ennen kuin alettiin syyttää ketään yhtään mistään.

Matilda oli samaa mieltä.

Elokuu 1860.

” Olkaa nyt jo hiljaa ja kuunnelkaa hetki! ” Johan Petter karjaisi Fougdilan pirtissä.

Hän oli tullut puhumaan Annasta uudestaan Gustafin, Annan isän, kanssa mutta tämä oli juonut aamusta alkaen eikä ymmärtänyt enää kuunnella mitä toisella oli asiaa. Gustaf höpötti taukoamatta kuinka Annan äiti oli vain piika ja tämän vuoksi hän olisi liian alhainen suuren talon emännäksi.

” Minä nain Annan parin kuukauden kuluttua suostutte te sitten siihen tai ette. ” Johan Petter selitti kuuluvalla äänellä hölmistyneelle Gustafille,

” Olen jutellut asiasta  omien vanhempieni ja Kallen kanssa ja kaikista yksityiskohdista on jo sovittu. Ainoastaan te ette suostu tätä asiaa hyväksymään ja ymmärtämään. ”

Gustaf katsoi pitkään nuorta miestä joka uskalsi korottaa ääntään hänelle. Hän oli tottunut siihen ettei kukaan ikinä kyseenalaistanut hänen päätöksiään, ei edes hänen oma poikansa, ja nyt hänen pitäisi tehdä kuten tämä nuori mies tahtoi. Tavallaan hän piti Johan Petteristä. Tämä oli tarpeeksi sisukas ja rohkea. Mutta silti hän ei haluaisi luovuttaa omaa Enkeliään tälle. Hän halusi että Enkeli olisi hänen kanssaan siihen asti kunnes hän kuolisi. Kukaan muu ei saanut koskea Enkeliin. Gustaf hätääntyi ja huudahti arasti,

” Et voi viedä minulta Enkeliäni! En tule toimeen ilman häntä! ”

Johan Petter katsoi säälivästi vanhaa tutisevaa ukkoa joka joskus oli ollut kunnioitettu suurmies.

” Anna hoitaa teitä siihen asti kun häntä tarvitsette ja minä autan Kallea tilan töissä tarpeen mukaan. Me asumme täällä päärakennuksessa keltaisessa kamarissa joten olemme kaiken aikaa teitä lähellä.”

Gustaf ei keksinyt enää mitään sanottavaa. Näköjään hänen olisi hyväksyttävä Johan Petter vävykseen. Salaa tyytyväisenä hän ajatteli saaneensa oman tahtonsa sittenkin lävitse. Enkeli ei  jättäisi häntä ikinä.

Elokuu 1720.

Matilda Pehrintyttären äiti, Birgitta, kulki nopeaa vauhtia kohti Mäkelää.

Hänen sisarensa Laura oli  Mäkelän emäntä ja heidän poikansa Joonas olisi juuri sopiva mies Matildalle.

Laura oli sanonut Joonaksen katselleen Matildaa jo useampia vuosia.

Birgitan piti nopeasti saada Joonas kosimaan ettei Carl Gustafsson Fougdilainen ehtisi ensin.

Carlia Birgitta ei halunnut vävykseen vaikka Fougdilainen olikin suuri ja vauras talo.

Carl oli inhottava juoppo. Matilda ansaitsi paremman miehen.

 

Birgitta oli hengästynyt kun lopulta saapui perille.

Hän istahti portaille lepäämään ja tasaamaan hengitystään ja katseli samalla ympärilleen arvioivasti.

Mäkelän pihapiiri oli siisti ja rakennukset hyväkuntoisia.Pellot olivat olleet koko ajan hyvällä hoidolla. Lehmät näyttivät tyytyväisiltä ja pulskilta ja lampailla oli hyvä villa. Talo vain oli melko pieni, vain yksi kammari ja tupa. Sitä pitäisi joko jatkaa tai sitten nuorten pitäisi rakentaa oma torppa talon lähelle. Täällä Matildan olisi hyvä olla emäntänä, Birgitta ajatteli tyytyväisenä.

” Mitäs sinä sisko täällä teet? ” Laura tuli ulos huomattuaan sisarensa ikkunasta.

” Mukava nähdä sinuakin. ” Birgitta vastasi välittämättä sisarensa tavasta “toivottaa” vieras tervetulleeksi. Tuollainen Laura oli ollut aina, se ei paljon piitannut kohteliaisuuksista.

” Niin niin. ” Laura jupisi ja pyysi siskoaan sisälle kahville.

Birgitta istahti siniselle tuolille pöydän päähän ja alkoi selittää käyntinsä syytä. Laura kuunteli keskittyneesti.

” Sinun pitäisi puhua tästä suoraan Joonakselle.” Hän sanoi mietteliään näköisenä.

” Luuletko että Joonas haluaisi Matildan? ” Birgitta kysyi ja jatkoi sitten innoissaan, ” Matilda on kyllä sanonut että Joonas on mukava ja hyvä työmies joten hän on ainakin katsellut Joonasta sillä silmällä.”

” Luulen että Joonas on ollut aina ihastunut Joentauksen Beataan ja Beata tuntisi samalla tavalla. ” Laura sanoa töksäytti, ” En usko Joonaksen ikinä ajatelleen Matildaa sen ihmeemmin.”

Hän huomasi sisarensa ärtymyksen ja kiirehti selittämään, ” Sitä paitsi minusta Joonas ja Matilda olisivat liian läheistä sukua keskenään. Minä en ole ikinä ymmärtänyt serkkujen välisiä avioliittoja. ”

Birgitta tuhahti ja sanoi viileästi, ” Sinusta Matilda ei ole riittävän hyvä pojallesi.  Onhan Beata sentään rovastin tytär .”

” En minä sitä tarkoittanut! ” Laura puuskahti , ” Minä en vaan halua serkkujen naivan toisiaan! ”

Sisaret istuivat vielä tovin pöydässä ja joivat kahvia hiljaisuuden vallitessa. He eivät olleet ikinä tulleet toimeen kovinkaan hyvin eikä siihen näyttänyt nytkään tulevan muutosta.

Täytyy ruveta miettimään toisia nuoria miehiä jotka sopisivat Matildalle, Birgitta mietti itsekseen.

Vai luuli sisko että Matilda olisi sopinut Joonakselle, Laura pohdiskeli ja katseli sisartaan.

Pyh, Beata on paljon nätimpikin, hän ajatteli hieman vahingoniloisena.

 

 

Kotona Matilda jutteli iloisesti Matiaksen kanssa eikä tiennyt mitään äitinsä suunnitelmista.

 

Heinäkuu 1720.

Matilda oli järven rannassa pesemässä pyykkiä.

Aurinko paistoi kuumasti ja vesi tuntui keitetyltä.

Senja-piika istui laiturilla ja liotti varpaitaan vedessä.

” Olisi ihanaa mennä uimaan.” Senja sanoi haaveksien.

” Kai me voitaisiin käydä. ” Matilda myöntyi, ” Ei meitä kukaan nyt näe.”

Ja niin he riisuivat vaatteet ja pulahtivat veteen.

Rantavesi oli niin lämmintä ettei se viilentänyt yhtään.

Senja joka oli hyvä uimari lähti kauemmas järvenselälle ja huusi että siellä vesi oli paljon viileämpää.

Matilda ei kuitenkaan uskaltanut lähteä niin kauas.

Hän istui vedessä kun kuuli äkkiä askeleita rantapolulta.

Tulija oli Carl Fougdilainen.

Matilda meni syvemmälle veteen.

” Sinäpäs olet varsinainen vedenneito. ” Carlin puhe sammalsi, hän oli taas päissään.

” Tule rantaan niin minä voin kunnolla ihailla sinua. ”

” Mene Carl kotiisi. ” Matilda sanoi kiukkuisesti, ” Usko jo etten minä halua sinua.”

” Ei tässä kysytä sinun haluamisiasi.” Carl korotti ääntään, ” Minä haluan sinut ja minä saan sinut! ”

Carl hoippui laiturille ja istahti laiturin päähän.

” Minä voin odottaa vaikka kuinka kauan.” Hän sanoi, ” Et sinä siellä kauaa jaksa olla.”

Matilda ui kivelle joka oli vähän matkan päässä. Kyllä hänkin jaksaisi odottaa.

Senja oli nähnyt Carlin tulon laiturille ja ui rantaan kauempana. Hän juoksi Carlin taakse ja tönäisi tämän veteen.

Carl räpiköi matalassa vedessä eikä humalatilansa takia ymmärtänyt että vettä oli vain hädin tuskin polveen asti.

Matilda nauroi ja ui rantaan.

Nopeasti he keräsivät vaatteensa ja lähtivät juoksemaan polkua ylös talolle.

Saunalla he pukivat päällensä ja yrittivät rauhoittua.

” Carl-isäntä varmasti hukkuu. ” Senja hätäili, ” Ei me voida sitä sinne jättää.”

” Hukkukoon! ” Matilda sähähti mutta huusi kuitenkin saunan lähellä kulkevalle Joonakselle että naapurin isäntä putosi laiturilta veteen ja jonkun pitäisi nopeasti mennä sitä auttamaan.

” Olisi se kuitenkin saanut hukkua.” Matilda sanoi Senjalle, ” Ties mitä se olisi meille tehnyt jos et olisi sitä tönäissyt veteen.”

 

Heinäkuu 1860.

Anna Maria ei tiennyt miten olisi suhtautunut isäänsä tämän paljastuksen jälkeen.

Gustaf joi tavallistakin enemmän ja oli riidanhaluinen ja hankala.

Ja siksi kukaan muu talonväestä ei halunnut mennä tätä lähellekään.

Veljelleen Kallelle Anna oli kertonut heti isän paljastuksesta, mutta Kallen mielestä se ei muuttanut mitään. Anna oli hänen sisarensa eikä hän halunnut muusta kuullakaan.

Anna halusi naimisiin Johan Petterin kanssa, mutta missä he asuisivat?

Småländerin talo kuului Johan Petterin vanhemmalle veljelle Pehrille ja koska siellä asuivat myös veljesten vanhemmat, ei siellä olisi tilaa nuorelleparille.

Kalle oli sanonut että he voisivat asua Fougdilaisessa, koska hän halusi asua yhä torpassa ainakin niin kauan kuin heidän isänsä eläisi.

Fougdilan päärakennuksessa olisi heille hyvin tilaa mutta olisiko Gustafin ainainen läheisyys Johan Petterille liian hankalaa.

Ja mitä Johan Petter tekisi jatkossa?

Hän voisi autella kummassakin talossa tarpeen mukaan, mutta pystyisikö Johan Petter samaan.

Anna tiesi että he tarvitsisivat mahdollisimman pian oman tilan. Niitä ei vaan ollut myytävänä lähiseuduilla tällä hetkellä yhtään.

Pitäisikö heidän muuttaa ihan muualle, jotta he saisivat oman rauhan. Kuka silloin hoitaa Gustafin?

Voi miksi kaikki on näin kamalan hankalaa? Anna ajatteli epätoivoisena.

 

 

Johan Petter oli keskustellut samasta ongelmasta äitinsä Agnetan kanssa.

Äiti haluaisi että he asuisivat Fougdilaisessa ainakin niin kauan kuin Gustaf eläisi.

Äiti haluaisi että Johan Petter olisi heitä lähellä koska hän oli veljeänsä parempi viljelijä eikä Pehr selviäisi yksin tilan pidosta.

Ja Gustaf taas tarvitsi Annaa, äiti oli sanonut.

Johan Petter tiesi että Agneta oli oikeassa, mutta hän olisi halunnut jo elää omaa elämää poissa veljensä varjosta.

Ehkä sekin aika vielä tulisi, Johan Petter ajatteli ja päätti että toistaiseksi heidän olisi siis asuttava Fougdilaisessa.

 

 

” Vai menet sinä kotivävyksi. ” Pehr kiusoitteli veljeään.

” Olisit aina Kallen komenneltavana. Ei sinusta ole siihen.”

” Minä hoidan yhä pääasiassa tätä tilaa koska sinä et siihen yksinäsi pysty! ” Johan Petter vastasi kylmästi.

” Niinhän sinä luulet. ” Pehr ilkkui, ” Tosiasiassa olisit vain sekä minun että Kallen renki. Taidan käydä tarjoamassa Annalle oikeaa talon emännyyttä, ei hän varmaan haluaisi olla rengin vaimo. ”

Johan Petter hyökkäsi veljensä kimppuun ja kaatoi tämän maahan. Pehr oli kuitenkin parempi painija ja sai nopeasti Johan Petterin alakynteen.

Veljekset kierivät maassa ja huitoivat toisiaan minkä ehtivät.

Lopulta Anders renki tuli ja erotti heidät toisistaan.

” Tapelkaa myöhemmin jos teillä on siihen vielä tarvetta, mutta nyt on sada tulollaan ja heinät pitäisi ehtiä ajaa sisään ennen sitä.”

Sen enempää Anders ei sanonut, mulkaisi vaan kumpaakin veljestä pahasti ja jatkoi touhujaan.

Anders oli jo iäkäs, mutta häntä parempaa työntekijää oli vaikea löytää. Tosiasiassa Anders oli lähinnä tilanhoitaja, sillä hän päätti useista tilan töitä koskevista asioista yksinään ja hänen päätöksiään kunnioitettiin. Siihen veljeksetkin olivat tottuneet ja siksi lopettivat tappelunsa välittömästi.

 

 

Poikien isä, Petter Pehrinpoika, katseli veljesten tappelua pirtin ikkunasta.

Hän oli kasvoiltaan harmaa ja hän piteli sydänalaansa.

Kunpa hän ehtisi nähdä että pojat työskentelisivät rinta rinnan sovussa.

Mutta eipä hänellä tainnut olla siihen riittävästi aikaa.

Petter Pehrinpoika istahti keinutuoliin ja taas kipu kouraisi ilkeästi rintaa.

Petter irvisti ja huokaisi.

Ja jäi siihen hiljaa istumaan.

 

 

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi