Heinäkuu 1720.
Matilda oli järven rannassa pesemässä pyykkiä.
Aurinko paistoi kuumasti ja vesi tuntui keitetyltä.
Senja-piika istui laiturilla ja liotti varpaitaan vedessä.
” Olisi ihanaa mennä uimaan.” Senja sanoi haaveksien.
” Kai me voitaisiin käydä. ” Matilda myöntyi, ” Ei meitä kukaan nyt näe.”
Ja niin he riisuivat vaatteet ja pulahtivat veteen.
Rantavesi oli niin lämmintä ettei se viilentänyt yhtään.
Senja joka oli hyvä uimari lähti kauemmas järvenselälle ja huusi että siellä vesi oli paljon viileämpää.
Matilda ei kuitenkaan uskaltanut lähteä niin kauas.
Hän istui vedessä kun kuuli äkkiä askeleita rantapolulta.
Tulija oli Carl Fougdilainen.
Matilda meni syvemmälle veteen.
” Sinäpäs olet varsinainen vedenneito. ” Carlin puhe sammalsi, hän oli taas päissään.
” Tule rantaan niin minä voin kunnolla ihailla sinua. ”
” Mene Carl kotiisi. ” Matilda sanoi kiukkuisesti, ” Usko jo etten minä halua sinua.”
” Ei tässä kysytä sinun haluamisiasi.” Carl korotti ääntään, ” Minä haluan sinut ja minä saan sinut! ”
Carl hoippui laiturille ja istahti laiturin päähän.
” Minä voin odottaa vaikka kuinka kauan.” Hän sanoi, ” Et sinä siellä kauaa jaksa olla.”
Matilda ui kivelle joka oli vähän matkan päässä. Kyllä hänkin jaksaisi odottaa.
Senja oli nähnyt Carlin tulon laiturille ja ui rantaan kauempana. Hän juoksi Carlin taakse ja tönäisi tämän veteen.
Carl räpiköi matalassa vedessä eikä humalatilansa takia ymmärtänyt että vettä oli vain hädin tuskin polveen asti.
Matilda nauroi ja ui rantaan.
Nopeasti he keräsivät vaatteensa ja lähtivät juoksemaan polkua ylös talolle.
Saunalla he pukivat päällensä ja yrittivät rauhoittua.
” Carl-isäntä varmasti hukkuu. ” Senja hätäili, ” Ei me voida sitä sinne jättää.”
” Hukkukoon! ” Matilda sähähti mutta huusi kuitenkin saunan lähellä kulkevalle Joonakselle että naapurin isäntä putosi laiturilta veteen ja jonkun pitäisi nopeasti mennä sitä auttamaan.
” Olisi se kuitenkin saanut hukkua.” Matilda sanoi Senjalle, ” Ties mitä se olisi meille tehnyt jos et olisi sitä tönäissyt veteen.”
