Heinäkuu 1860.
Anna Maria ei tiennyt miten olisi suhtautunut isäänsä tämän paljastuksen jälkeen.
Gustaf joi tavallistakin enemmän ja oli riidanhaluinen ja hankala.
Ja siksi kukaan muu talonväestä ei halunnut mennä tätä lähellekään.
Veljelleen Kallelle Anna oli kertonut heti isän paljastuksesta, mutta Kallen mielestä se ei muuttanut mitään. Anna oli hänen sisarensa eikä hän halunnut muusta kuullakaan.
Anna halusi naimisiin Johan Petterin kanssa, mutta missä he asuisivat?
Småländerin talo kuului Johan Petterin vanhemmalle veljelle Pehrille ja koska siellä asuivat myös veljesten vanhemmat, ei siellä olisi tilaa nuorelleparille.
Kalle oli sanonut että he voisivat asua Fougdilaisessa, koska hän halusi asua yhä torpassa ainakin niin kauan kuin heidän isänsä eläisi.
Fougdilan päärakennuksessa olisi heille hyvin tilaa mutta olisiko Gustafin ainainen läheisyys Johan Petterille liian hankalaa.
Ja mitä Johan Petter tekisi jatkossa?
Hän voisi autella kummassakin talossa tarpeen mukaan, mutta pystyisikö Johan Petter samaan.
Anna tiesi että he tarvitsisivat mahdollisimman pian oman tilan. Niitä ei vaan ollut myytävänä lähiseuduilla tällä hetkellä yhtään.
Pitäisikö heidän muuttaa ihan muualle, jotta he saisivat oman rauhan. Kuka silloin hoitaa Gustafin?
Voi miksi kaikki on näin kamalan hankalaa? Anna ajatteli epätoivoisena.
Johan Petter oli keskustellut samasta ongelmasta äitinsä Agnetan kanssa.
Äiti haluaisi että he asuisivat Fougdilaisessa ainakin niin kauan kuin Gustaf eläisi.
Äiti haluaisi että Johan Petter olisi heitä lähellä koska hän oli veljeänsä parempi viljelijä eikä Pehr selviäisi yksin tilan pidosta.
Ja Gustaf taas tarvitsi Annaa, äiti oli sanonut.
Johan Petter tiesi että Agneta oli oikeassa, mutta hän olisi halunnut jo elää omaa elämää poissa veljensä varjosta.
Ehkä sekin aika vielä tulisi, Johan Petter ajatteli ja päätti että toistaiseksi heidän olisi siis asuttava Fougdilaisessa.
” Vai menet sinä kotivävyksi. ” Pehr kiusoitteli veljeään.
” Olisit aina Kallen komenneltavana. Ei sinusta ole siihen.”
” Minä hoidan yhä pääasiassa tätä tilaa koska sinä et siihen yksinäsi pysty! ” Johan Petter vastasi kylmästi.
” Niinhän sinä luulet. ” Pehr ilkkui, ” Tosiasiassa olisit vain sekä minun että Kallen renki. Taidan käydä tarjoamassa Annalle oikeaa talon emännyyttä, ei hän varmaan haluaisi olla rengin vaimo. ”
Johan Petter hyökkäsi veljensä kimppuun ja kaatoi tämän maahan. Pehr oli kuitenkin parempi painija ja sai nopeasti Johan Petterin alakynteen.
Veljekset kierivät maassa ja huitoivat toisiaan minkä ehtivät.
Lopulta Anders renki tuli ja erotti heidät toisistaan.
” Tapelkaa myöhemmin jos teillä on siihen vielä tarvetta, mutta nyt on sada tulollaan ja heinät pitäisi ehtiä ajaa sisään ennen sitä.”
Sen enempää Anders ei sanonut, mulkaisi vaan kumpaakin veljestä pahasti ja jatkoi touhujaan.
Anders oli jo iäkäs, mutta häntä parempaa työntekijää oli vaikea löytää. Tosiasiassa Anders oli lähinnä tilanhoitaja, sillä hän päätti useista tilan töitä koskevista asioista yksinään ja hänen päätöksiään kunnioitettiin. Siihen veljeksetkin olivat tottuneet ja siksi lopettivat tappelunsa välittömästi.
Poikien isä, Petter Pehrinpoika, katseli veljesten tappelua pirtin ikkunasta.
Hän oli kasvoiltaan harmaa ja hän piteli sydänalaansa.
Kunpa hän ehtisi nähdä että pojat työskentelisivät rinta rinnan sovussa.
Mutta eipä hänellä tainnut olla siihen riittävästi aikaa.
Petter Pehrinpoika istahti keinutuoliin ja taas kipu kouraisi ilkeästi rintaa.
Petter irvisti ja huokaisi.
Ja jäi siihen hiljaa istumaan.
